Kuinka houkutella ja palkata oikeat työntekijät PK-yritykseesi

2018-03-15

Vuonna 2013 maailmanlaajuinen tutkimuksia suorittava tulosohjauksen konsultointiyritys Gallup suoritti 142:ssa maassa tutkimuksen, joka osoitti, että vain 13 % työntekijöistä on maailmanlaajuisesti sitoutuneita työhönsä.  

63 % työntekijöistä kertoi, että he "eivät olleet sitoutuneita" työhönsä ja 24 % ilmoitti olevansa "aktiivisesti sitoutumattomia".  Heiltä, jotka "eivät ole sitoutuneita", puuttuu motivaatio ja he näkevät epätodennäköisemmin vaivaa yrityksen tavoitteiden eteen.  He, jotka ovat "aktiivisesti sitoutumattomia" ovat tyytymättömiä ja tuottamattomia työssään ja todennäköisesti levittävät negatiivisuutta työtovereihin, mikä voi vaikuttaa toisten työntekijöiden tyytyväisyyteen ja tuottavuuteen. 

Yhtä hälyttävää kuin edellä mainitut tilastot on toinen Gallupin suorittama tutkimus, jossa 71 % milleniaaleista, eli vuosituhannen vaihteessa kasvaneista sanoi, etteivät he olleet sitoutuneita tai aktiivisesti sitoutumattomia työhönsä.  Itse asiassa 60 % vuosituhannen vaihteessa kasvaneista ilmoitti olevansa sillä hetkellä avoimia uusille työmahdollisuuksille.

Koska vuosituhannen vaihteessa kasvaneet edustavat 40 prosenttia kokonaistyövoimasta vuoteen 2020 mennessä, keskustelemme rekrytointiin ja työpaikkaan sitoutumiseen liittyen siitä, kuinka houkutella ja palkata oikeat työntekijät PK-yritykseesi:

 

Mitä milleniaalit haluavat

Ne ajat ovat ohi, kun yritykset pystyivät julkaisemaan työpaikkailmoituksen, joka sisälsi luontaisedut ja palkan työntekijöiden houkuttelemiseksi.

Vuosituhannen vaihteessa kasvaneet tarvitsevat enemmän.  He etsivät tarkoitusta ja pelkkä yrityksen luontaisetujen ilmoittaminen ei riitä herättämään heidän kiinnostustaan.

Kun useimpien yritysten brändäys keskittyy asiakkaisiin, sinun yrityksesi brändäyksen pitäisi ilmaista organisaatiosi työntekijöihin kohdistuva huolenpito ja tukeminen.  Anna työnhakijoille esimakua siitä, millaista olisi työskennellä sinun yrityksellesi.

Sen sijaan, että luettelet työtehtäviä, sinun pitäisi keskittyä saamaan yhteys työnhakijan tunteisiin.  Tiimin toiminnan, tiimin vaikutuksen ja heidän motivaationsa kuvaaminen on paljon houkuttelevampaa kuin pelkät yrityksen luontaisedut.

Sellaisten työnhakijoiden houkuttelu ja palkkaaminen, jotka samaistuvat yrityksen missioon, on parempi ratkaisu, ei vain siksi, että hakija tuntee yhteyttä brändiin vaan myös työntekijän sitoutumisen ja työpaikassa pysymisen kannalta.

 

Yrityksesi tarkoitus on päätekijä hyvien työntekijöiden palkkaamisessa

Tutkimukset osoittavat, että milleniaaleja motivoi vähemmän raha ja sen sijaan he pitävät tärkeämpänä sosiaalisia syitä ja tarkoituksen tunnetta.  Itse asiassa vuoden 2016 Deloitten Millennial-tutkimuksessa (linkki), kuusi kymmenestä vuosituhannen vaihteessa kasvaneesta ilmoitti, että "tarkoituksen tunne" oli osasyy miksi he valitsivat nykyisen työnantajansa.

Gallupin artikkelissa toukokuulta 2016 (linkki) kerrottiin, että 21% vuosituhannen vaihteessa kasvaneista oli vaihtanut työpaikkaa viimeisen vuoden aikana ja vain 50 % aikoi olla nykyisessä työpaikassaan vuoden päästä nykyhetkestä.

Tutkimutkset ovat kuitenkin osoittaneet, että kun vuosituhannen vaihteessa kasvaneet tiesivät mitä yritys edustaa ja miten se erosi kilpailijoistaan, 71 % sanoi aikovansa pysyä siinä yrityksessä vähintään vuoden eteenpäin.

Lopuksi, kuten Forbesissa joulukuussa 2015 julkaistussa artikkelissa sanotaan (linkki), vuosituhannen vaihteessa kasvaneet eivät halua vain työtä, he haluat elämää.  Vuosituhannen vaihteessa kasvaneet haluavat tietää kuinka yritys suhtautuu ympäröivään maailmaan, mitä hyvää yritys tekee ja vastaako yrityksen sosiaalinen vastuu heidän omaansa.

 

Mikä on sinun yrityksesi ainutlaatuinen arvolupaus? 

Mistä yrityksessäsi on kysymys?  Mikä tekee yrityksestäsi ainutlaatuisen kilpailijoihin verrattuna? 

Mikä on yrityksesi missio ja onko se selvä heille, jotka vierailevat verkkosivustollasi tai sosiaalisen median kanavillasi? 

Ennen työpaikan hakemista milleniaalit tutkivat yritykset perusteellisesti. He lukevat verkkouutisia ja puhuvat ystäviensä kanssa pätevyydestä. Voitko yrittäjänä pyytää myyjiä, asiakkaita ja tavarantoimittajia kirjoittamaan suositteluja ja verkkoarvosteluja yrityksestäsi?

Mitä yrityksesi edustaa?  Minkä tyyppinen hakija sopii todennäköisesti yritykseesi ja kuinka voit houkutella heitä?  

 

Lue lisää kiinnostavia juttuja ja vinkkejä blogistamme!